Haku
Viitteet 1-1 / 1
Sähköliiketoimintojen tilinpäätösraportoinnin kehittäminen
(2021)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää toimeksiantajan sähköliiketoimintojen tilinpäätösraportointia. Tavoitteena oli ensin selvittää raportointivaatimuksia ja niiden mahdollisia muutoksia taloushallinnon prosesseihin. Lopuksi oli tarkoitus rakentaa olemassa olevaan raportointijärjestelmään uusi työkalu, jolla raportointi hoituisi mahdollisimman automaattisesti ja virheettömästi.
Työ on jaettu teoriaosaan ja tuotoksen kehittämisosaan. Teoriaosassa käsitellään laskentatoimen raportointivaatimuksia yleisesti ja alaan liittyviä vaatimuksia erityisesti. Myös toimeksiantajan nykytilaa kuvataan raportoinnin näkökulmasta. Kehittämisosassa kuvataan tuotoksen rakentamisprosessin kulku.
Kehittämistyön lähestymistavaksi valittiin konstruktiivinen tutkimus. Aineistoa kerättiin havainnoimalla käytännön työtä ja dokumentoimalla siinä esille tulleita ongelmia. Lisäksi työtä ohjasi sähköliiketoimintoja koskeva lainsäädäntö sekä Energiaviraston ohjeistukset.
Tuloksena saatiin aikaiseksi ennakko-odotusten mukainen raportointityökalu, joka on suoraan otettavissa käyttöön seuraavassa tilinpäätöksessä. Vaikka työ oli rajattu koskemaan ainoastaan sähköliiketoimintoja, hyödyttää tuotos myös kaikkia muita liiketoimintoja läpi koko konsernin....
The purpose of this Bachelor’s thesis was to improve the client company’s annual financial reporting in its electricity trade operations by developing a new reporting tool. The aim was to identify the reporting requirements and their potential...
The purpose of this Bachelor’s thesis was to improve the client company’s annual financial reporting in its electricity trade operations by developing a new reporting tool. The aim was to identify the reporting requirements and their potential...
